Viimeaikoina olen tavannut paljon ihmisisä, jotka toivovat saavansa ihan oman cardin. Osa heistä etsii ensimmäistä koiraa, jotkut ovat kokeneempia. Yhtäkaikki kysymyksiä esitetään runsaasti ja vastailen parhaan kykyni mukaan.
Useimmiten kysymykset koskevat vanhempien luonteita ja terveyttä. lisäksi tulee paljon kysymyksiä rodusta yleensä. esim lähteekö niistä paljon karvaa?
Joskus esitetyt toiveet ovat epärealistisia. Sen pitää tulla minun vanhempien 10v villakoiran kanssa toimeen, tai kaverin tanskandogin. Minä tykkään käydä koirapuistoissa, sen pitää leikkiä siellä muiden koirinen kanssa tappelematta. Haukkuvatko paljon, vetävätkö paljon kytkettynä. kuinka nopeasti oppivat sisäsiisteiksi, onko niitä helppo kouluttaa. Tuhoavatko kotia, ovatko sosiaalisia muiden koirien ja ihmisten suhteen. pysyvätkö vapaana. jne....
Jokaisella rodulla on tosiaan omia erityispiirteitä. Ne eivät kuitenkaan ole klooneja, vaan yksilöitä. Useimmat edellä esitetyt kysymykset ovat epärealistisia ja lähes aina omistajasta riippuvaisia ominaisuuksia. Koira ei opi sisäsiistiksi, jos sitä ei viedä riittävän usein ulos. Sitä ei voi pakottaa tykkäämään kaikista koirista tai ihmisistä. Tuhoaminenkin riippuu pitkälti omistajasta. Jos koira karkaa. vika ei ole koirassa, vaan koiran ja omistajan kommunikoinnissa, lähinnä sen puutteesta. Koiralle on suhteellisen helppo opettaa temppuja, mutta huomattavasti enmmän tietoa, taitoa ja aikaa tarvitaan luottamuksellisen ja vastavuoroisen kumppanuuden luomiseen sen kanssa.
Aika usein myös halutaan ehdottomasti terve pentu! Tätä ei yksikään kasvattaja voi luvata ja vaatimuksenakin se on hyvin absurdi, koska kyseessä on elävä olento. Vastuuntuntoinen kasvattaja kertoo tiedossaan olevista perinnöllisistä sairauksista ja vioista pennun suvussa. Vanhemmat ovat vähintään PEVISA-tutkitut ja ostajalle kerrotaan niiden merkityksestä juuri tälle pennulle. Muutenkin pyritään vuorovaikutukseen ostajan kanssa ja vastaamaan rehellisesti esitettyihin kysymyksiin. Myös rodussa esiintyvät tyypilliset ongelmat kerrotaan avoimesti ja niiden merkitys/riski tälle pennulle. mietitään aina yhdessä ostajan kanssa.
Kun myynti/ostopäätös on tehty, sopimusosapuolien välillä pitäisi vallita luottamus. Suomen laki rinnastaa koiran tavaraksi. Tässä kohtaa lakia on kyllä muutoksen tarve.. koira ei ole tavara tai kone. Sen valmistusmateriaaleja on mahdoton määritellä tai eritellä. Kukaan ei tiedä mitkä geenit periytyvät, tässä kohtaa kuvaan astuu niin sanottu luonnon valinta,
Nykyisin tuntuu olevan vallalla vahvasti kuka korvaa, heti nyt, jos jotain menee pieleen. Mikäli koira ei vastaakkaan odotuksia terveytensä, luonteensa tai jonkin muun syyn takia. Joillekkin herää ajatus, että minua on "huijattu", kohdeltu väärin tms. Toki on olemassa sairauksia, joita kasvattaja tai edes ostajakaan ei ole voinut etukäteen tietää. Mutta usein on myös niin, ettei ostaja ole noudattanut koiran "käyttöohjetta", jonka jokainen fiksu kasvattaja antaa terveystodistuksen ja muun oheismateriaalin kanssa ostajalle.. Useimmilla kasvattajilla neuvonta seuraa koiran koko eliniän, jos ostaja vain haluaa asiantuntemusta käyttää.
Laki määrittelee melkoisen ympäripyöreästi kasvattajan korvattavaksi lankeavat viat ja sairaudet. Lisäksi jokainen tapaus käsitellään yksilöllisesti. Mielestäni lakiakin tärkeämpi asia on ostajan ja kasvattajan välinen luottamuksellinen kommunikointi. Asian käsittely yhteisymmärryksessä ja molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.
Jokainen suruviesti kasvattieni omistajilta, koskee se sitten nuorta tai jo vanhaa koiraa. Saa mieleni surulliseksi. Jos kyseessä on nuori koira, mietin olisinko voinut tehdä jotain paremmin, voinko vaikuttaa asiaan tulevissa yhdistelmissä jne. Toisaalta kun koira on saanut elää pitkän ihanan elämän, luopumisen tuska saa toisenlaisen muodon.
Useimmiten kysymykset koskevat vanhempien luonteita ja terveyttä. lisäksi tulee paljon kysymyksiä rodusta yleensä. esim lähteekö niistä paljon karvaa?
Joskus esitetyt toiveet ovat epärealistisia. Sen pitää tulla minun vanhempien 10v villakoiran kanssa toimeen, tai kaverin tanskandogin. Minä tykkään käydä koirapuistoissa, sen pitää leikkiä siellä muiden koirinen kanssa tappelematta. Haukkuvatko paljon, vetävätkö paljon kytkettynä. kuinka nopeasti oppivat sisäsiisteiksi, onko niitä helppo kouluttaa. Tuhoavatko kotia, ovatko sosiaalisia muiden koirien ja ihmisten suhteen. pysyvätkö vapaana. jne....
Jokaisella rodulla on tosiaan omia erityispiirteitä. Ne eivät kuitenkaan ole klooneja, vaan yksilöitä. Useimmat edellä esitetyt kysymykset ovat epärealistisia ja lähes aina omistajasta riippuvaisia ominaisuuksia. Koira ei opi sisäsiistiksi, jos sitä ei viedä riittävän usein ulos. Sitä ei voi pakottaa tykkäämään kaikista koirista tai ihmisistä. Tuhoaminenkin riippuu pitkälti omistajasta. Jos koira karkaa. vika ei ole koirassa, vaan koiran ja omistajan kommunikoinnissa, lähinnä sen puutteesta. Koiralle on suhteellisen helppo opettaa temppuja, mutta huomattavasti enmmän tietoa, taitoa ja aikaa tarvitaan luottamuksellisen ja vastavuoroisen kumppanuuden luomiseen sen kanssa.
Aika usein myös halutaan ehdottomasti terve pentu! Tätä ei yksikään kasvattaja voi luvata ja vaatimuksenakin se on hyvin absurdi, koska kyseessä on elävä olento. Vastuuntuntoinen kasvattaja kertoo tiedossaan olevista perinnöllisistä sairauksista ja vioista pennun suvussa. Vanhemmat ovat vähintään PEVISA-tutkitut ja ostajalle kerrotaan niiden merkityksestä juuri tälle pennulle. Muutenkin pyritään vuorovaikutukseen ostajan kanssa ja vastaamaan rehellisesti esitettyihin kysymyksiin. Myös rodussa esiintyvät tyypilliset ongelmat kerrotaan avoimesti ja niiden merkitys/riski tälle pennulle. mietitään aina yhdessä ostajan kanssa.
Kun myynti/ostopäätös on tehty, sopimusosapuolien välillä pitäisi vallita luottamus. Suomen laki rinnastaa koiran tavaraksi. Tässä kohtaa lakia on kyllä muutoksen tarve.. koira ei ole tavara tai kone. Sen valmistusmateriaaleja on mahdoton määritellä tai eritellä. Kukaan ei tiedä mitkä geenit periytyvät, tässä kohtaa kuvaan astuu niin sanottu luonnon valinta,
Nykyisin tuntuu olevan vallalla vahvasti kuka korvaa, heti nyt, jos jotain menee pieleen. Mikäli koira ei vastaakkaan odotuksia terveytensä, luonteensa tai jonkin muun syyn takia. Joillekkin herää ajatus, että minua on "huijattu", kohdeltu väärin tms. Toki on olemassa sairauksia, joita kasvattaja tai edes ostajakaan ei ole voinut etukäteen tietää. Mutta usein on myös niin, ettei ostaja ole noudattanut koiran "käyttöohjetta", jonka jokainen fiksu kasvattaja antaa terveystodistuksen ja muun oheismateriaalin kanssa ostajalle.. Useimmilla kasvattajilla neuvonta seuraa koiran koko eliniän, jos ostaja vain haluaa asiantuntemusta käyttää.
Laki määrittelee melkoisen ympäripyöreästi kasvattajan korvattavaksi lankeavat viat ja sairaudet. Lisäksi jokainen tapaus käsitellään yksilöllisesti. Mielestäni lakiakin tärkeämpi asia on ostajan ja kasvattajan välinen luottamuksellinen kommunikointi. Asian käsittely yhteisymmärryksessä ja molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.
Jokainen suruviesti kasvattieni omistajilta, koskee se sitten nuorta tai jo vanhaa koiraa. Saa mieleni surulliseksi. Jos kyseessä on nuori koira, mietin olisinko voinut tehdä jotain paremmin, voinko vaikuttaa asiaan tulevissa yhdistelmissä jne. Toisaalta kun koira on saanut elää pitkän ihanan elämän, luopumisen tuska saa toisenlaisen muodon.