Pitkästä aikaa, meillä on toiveissa pennuntuoksuinen syksy. Heta on astutettu onnistuneesti Igorilla. Vatsakin on kasvanut hienosti, puolen kuun paikkeilla odotetaan pentujen syntyvän. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen, toiveissa on sujuva synnytys ja elinvoimaiset pennut.
Odotusaika on toiveita ja unelmia täynnä. Samalla kuitenkin pelonsekaista spekulointia, mikä kaikki voi mennä pieleen. Lisää paineita tuottavat kaikki ne toiveikkaat "pennunostajat", jotka käyvät tutustumassa minuun ja koiriini hyvissä ajoin ennen pentujen syntymää. Melko usein jo silloin, kun ydistelmä on vasta suunitteluasteella. Toki kerron heille, että mikä vaan voi mennä pieleen, vaikka yleisesti pennutukset sujuvatkin ongelmitta.
Hetan odotus on edennyt oppikirjan mukaan. Raskaus oli silminnähden todettavissa noin 3.5 viikon kohdalla. Emä voi hyvin, isosta vatsastaan huolimatta jaksaa liikkua ja osallistua muutenkin talon tapahtumiin. Tähän asti kaikki siis kunnossa. Sijoituskoirien kohdalla lisä stressiä emälle tuovat muutokset normaaliin arkeen.
Narttu muuttaa kasvattajan luokse, oma tuttu turvallinen ympäristö ja ihmiset muuttuvat. Onnekseni Heta jäi suoraan astutusreissulta meille joten sillä on ollut aikaa tottua talon rytmiin, ääniin ja muiden koirien läsnäoloon.
Elämme siis jännittäviä aikoja, odotus alkaa olemaan jo loppusuoralla. Kahden viikon sisällä näemme miten homma sujuu. Kahdelle muulle nartulle odotetaan juoksuja alkavaksi ja sama "rumba" alkaa taas alusta. Tähän väliin täytyy todeta, ettei kasvattaminen ole "hätäisen ihmisen" hommaa. Vaikka kaikki ei aina menekkään odotuksien mukaisesti, päivääkään en vaihtaisi pois.
Kasvattaminen on hyvin antoisa harrastus, kaikkine vivahteineen. Opettaa nöyräksi, mikään ei ole itsestään selvää ja koko ajan oppii uutta. Joskus kantapään kautta, mutta useimmiten varsin positiivisessa hengessä. Näiden vuosien aikana olen tutustunut ihaniin ihmisiin koiraharrastuksen tiimoilta.. "Kasvattajakollegat" ja heidän kanssaan käydyt keskustelut auttavat jaksamaan vaikeidenkin aikojen yli. Toisaalta onnistumisen jakaminen, ihmisen kanssa joka vilpittömästi jakaa ilosi on korvaamatonta.
Näihin tunnelmiin tänään......
Odotusaika on toiveita ja unelmia täynnä. Samalla kuitenkin pelonsekaista spekulointia, mikä kaikki voi mennä pieleen. Lisää paineita tuottavat kaikki ne toiveikkaat "pennunostajat", jotka käyvät tutustumassa minuun ja koiriini hyvissä ajoin ennen pentujen syntymää. Melko usein jo silloin, kun ydistelmä on vasta suunitteluasteella. Toki kerron heille, että mikä vaan voi mennä pieleen, vaikka yleisesti pennutukset sujuvatkin ongelmitta.
Hetan odotus on edennyt oppikirjan mukaan. Raskaus oli silminnähden todettavissa noin 3.5 viikon kohdalla. Emä voi hyvin, isosta vatsastaan huolimatta jaksaa liikkua ja osallistua muutenkin talon tapahtumiin. Tähän asti kaikki siis kunnossa. Sijoituskoirien kohdalla lisä stressiä emälle tuovat muutokset normaaliin arkeen.
Narttu muuttaa kasvattajan luokse, oma tuttu turvallinen ympäristö ja ihmiset muuttuvat. Onnekseni Heta jäi suoraan astutusreissulta meille joten sillä on ollut aikaa tottua talon rytmiin, ääniin ja muiden koirien läsnäoloon.
Elämme siis jännittäviä aikoja, odotus alkaa olemaan jo loppusuoralla. Kahden viikon sisällä näemme miten homma sujuu. Kahdelle muulle nartulle odotetaan juoksuja alkavaksi ja sama "rumba" alkaa taas alusta. Tähän väliin täytyy todeta, ettei kasvattaminen ole "hätäisen ihmisen" hommaa. Vaikka kaikki ei aina menekkään odotuksien mukaisesti, päivääkään en vaihtaisi pois.
Kasvattaminen on hyvin antoisa harrastus, kaikkine vivahteineen. Opettaa nöyräksi, mikään ei ole itsestään selvää ja koko ajan oppii uutta. Joskus kantapään kautta, mutta useimmiten varsin positiivisessa hengessä. Näiden vuosien aikana olen tutustunut ihaniin ihmisiin koiraharrastuksen tiimoilta.. "Kasvattajakollegat" ja heidän kanssaan käydyt keskustelut auttavat jaksamaan vaikeidenkin aikojen yli. Toisaalta onnistumisen jakaminen, ihmisen kanssa joka vilpittömästi jakaa ilosi on korvaamatonta.
Näihin tunnelmiin tänään......