Jalostuskoirat?
Mikä se jalostuskoira on? Tästä jos jostain on hyvinkin eriäviä mielipiteitä. Toki eri rotujen välillä on suuriakin eroavaisuuksia haluttujen ominaisuuksien osalta, ihan jo käyttötarkoituksen vuoksi.
Puhutaanpa tässä kirjoituksessa cardeista. Aloitetaan uroksista, mitkä ominaisuudet olisivat tärkeimpiä jalostukseen aiotulle isäehdokkaalle?
Tämäkin riippuu paljon siitä, keneltä kysyyy. Ainakin seuraavia ominaisuuksia on usein esitetty. "Tittelit", koko, turkin laatu, terveystutkimustulokset/terveys, sukutaulu, väri, luonne, lonkkaindeksit, sukusiitos/sukatokerroin, rodun JTO, rotumääritelmä jne... Uroksen tulee astua halukkaasti ja suhteellisen vaivattomasti. Olettaen, että narttu on suostuvainen.
Toisaalta joillekkin riittää kunhan ovat samaa rotua. Ikä, PEVISA ja värikriteerit täyttyvät. Nämäkin vain siksi, että saavat pennut FI-rekisteriin ;)
Oma lukunsa ovat kasvattajat, joille terveystutkimus tulokset ovat lähestulkoon ainoa kriteeri.
Kaikki edellä mainitut ominaisuudet ovatkin kuitenkin tärkeitä, ongelma lieneekin se, että miten "arvottaa" nämä kriteerit kutakin yhdistelmää suunitellessa.
Jokaisen yhdistelmän kohdalla tulisi miettiä mitkä ominaisuudet kaipaavat parantamista, tai vastaavasti mitkä ovat ominaisuudet joita halutaan korostaa. Nyrkkisääntönä pidetään, että enintään kolmea ominaisuutta on jalostettavissa yhdessä yhdistelmässä.
Järkevintä lienee aloittaa ominaisuuksista joilla on koiran elämän kannalta merkitystä. Luonne on yksi näistä. Vaikka koirasi olisi kuinka kaunis, fyysisestikin terve, jos "pää ei ole kunnossa" elämä muodostuu varsin hankalaksi.
Fyysinen terveys on myöskin tavoiteltava ominaisuus. Vaikka koirasi olisi kuinka ihana luonteeltaan, jos kroppa ei kestä (syystä, tai toisesta). Sen elämä ei voi jatkua vanhuuteen saakka.
Ulkonäkö on tietenkin yksi kriteeri puhdasrotuisten koirien kohdalla. Tosin vaattimattomallakin ulkonäöllä varustettu koira voi olla omistajansa ilo ja ylpeys. Rotumääritelmä kertoo miltä koiran tulisi näyttää. Jalostuksen tavoiteohjelma (JTO) kertoo rodun taustasta, hyvistä ja huonoista puolista. Sieltä löytyy myös työkaluja olemassa olevien ongelmien ja jopa tulevaisuudenkin visioita.
Narttujen kohdalla puhutaan aivan samoista asioista kuin isäehdokkaidenkin. Tosin muutama eroavaisuuskin löytyy. Hyvä jalostusnarttu on helppo astuttaa. Kun oikea aika koittaa, se pariutuu uroksen kanssa vaivatta. Sen tulee synnyttää normaalisti ja hoitaa pentunsa hyvin! Toisinaan joudutaan turvautumaan synnytysapuun tai sektioon. Pennut voivat olla suuria, tai niitä on paljon, emä väsyy, eikä jaksa synnyttää itsenäisesti loppuun saakka. Yksi tai useampi pentu on huonossa asennossa, joka saattaa myös aiheuttaa tarvetta puuttua synnytyksen kulkuun. Pentue on erikoisen suuri, tai tulossa on vain yksi pentu, tms. Näissä tapauksissa joudutaan turvautumaan e.lääkärin apuun melko usein. Edellä mainitut ongelmatilanteet eivät vielä sinällään tarkoita, etteikö narttua voisi astuttaa uudelleen. Totaali- tai osittainen polttoheikkous on helposti perityvää ja nämä kaksi asiaa tulisikin osata erottaa muista ongelmatilanteista.
Tästä pääsemmekin ominaisuuksien periytyvyteen. Mistä voimme tietää, että juuri ne ominaisuudet periytyvät, joita vanhemmista haluamme? Vastaus: Emme mistään, kuvioon astuu ns. luonnon valinta.
PEVISA-tuloksetkin antavat vain suuntaa luuston ja silmien osalta.Osa näistä tutkimuksista kertoo juuri sillä hetkellä olevan tilanteen, siksi esim. silmät on tutkittava kahden vuoden välein.Jos tiedossa/huomiodaan vain vanhempien tulokset, lopputulos ei ole millään mittarilla ennakoitavissa. Cardeilla ei ole vielä jalostustietojärjestelmässä käytettävissä lonkkaindeksejä, tulossa ovat lähiaikoina?
Vanhempien oma ilmiasu kertoo jo jotakin. Vaikka emme tiedä periytyviä ominaisuuksia etukäteen, tuskin kannattaa yhdistää kahta samoilla "virheillä" varustettua koiraa. Kokeneemmat kasvattajat tuntevat useita omien ja muidenkin koirien takana olevia esivanhempia. Ovat seuranneet useaa sukupolvea ja näin muodostaneet "mututuntuman" perityviin asioihin kunkin yksilön tai "linjan" osalta. Tästä huolimatta yllätyksiä tupsahtaa tuon tuosta.
Osa kasvattajista on vakaasti sitä mieltä, että jalostuskoiralla tulisi olla ainakin yksi näyttelytulos, miksi? Näyttelyt ovat toki hieno harrastus, tulee kuitenkin muistaa, että saavutettu sijoitus on aina juuri sen hetken, kunnon ja iän perusteella annettu kyseisen tuomarin mielipide! Suomalaisilla tuomareilla on maailmanlaajuisestikin mitattuna, korkeatasoinen koulutus. Monissa muissa maissa näin ei ole. Suomalaisen tuomarinkin mielipiteeseen vaikuttaa rotumääritelmän (miten tulkitaan), lisäksi oma henkilökohtainen näkemys. Joten kokenut kasvattaja osaa kyllä erottaa hyvät yksilöt, vaikka ne eivät näyttelyssä olisikaan käyneet.
Jokaisella kasvattajalla tulisi olla vakaa oma näkemys "ihannekoirastaan". Tästä näkemyksestä tulisi pitää myös kiinni. Toki uutta voi oppia ja koirasilmäkin kohenee vuosien varrella. Samoin tavoiteltavat ominaisuudet voivat muuttua matkan varrella.
Kouluttautumalla ja seuraamalla aktiivisesti mm. terveyteen liittyviä uusia tutkimustuloksia kasvattaja ylläpitää "ammattitaitoaan". Yhteistyö muiden kasvattajien kanssa on myöskin hyvin kasvattavaa ja antoisaa.
Mikä se jalostuskoira on? Tästä jos jostain on hyvinkin eriäviä mielipiteitä. Toki eri rotujen välillä on suuriakin eroavaisuuksia haluttujen ominaisuuksien osalta, ihan jo käyttötarkoituksen vuoksi.
Puhutaanpa tässä kirjoituksessa cardeista. Aloitetaan uroksista, mitkä ominaisuudet olisivat tärkeimpiä jalostukseen aiotulle isäehdokkaalle?
Tämäkin riippuu paljon siitä, keneltä kysyyy. Ainakin seuraavia ominaisuuksia on usein esitetty. "Tittelit", koko, turkin laatu, terveystutkimustulokset/terveys, sukutaulu, väri, luonne, lonkkaindeksit, sukusiitos/sukatokerroin, rodun JTO, rotumääritelmä jne... Uroksen tulee astua halukkaasti ja suhteellisen vaivattomasti. Olettaen, että narttu on suostuvainen.
Toisaalta joillekkin riittää kunhan ovat samaa rotua. Ikä, PEVISA ja värikriteerit täyttyvät. Nämäkin vain siksi, että saavat pennut FI-rekisteriin ;)
Oma lukunsa ovat kasvattajat, joille terveystutkimus tulokset ovat lähestulkoon ainoa kriteeri.
Kaikki edellä mainitut ominaisuudet ovatkin kuitenkin tärkeitä, ongelma lieneekin se, että miten "arvottaa" nämä kriteerit kutakin yhdistelmää suunitellessa.
Jokaisen yhdistelmän kohdalla tulisi miettiä mitkä ominaisuudet kaipaavat parantamista, tai vastaavasti mitkä ovat ominaisuudet joita halutaan korostaa. Nyrkkisääntönä pidetään, että enintään kolmea ominaisuutta on jalostettavissa yhdessä yhdistelmässä.
Järkevintä lienee aloittaa ominaisuuksista joilla on koiran elämän kannalta merkitystä. Luonne on yksi näistä. Vaikka koirasi olisi kuinka kaunis, fyysisestikin terve, jos "pää ei ole kunnossa" elämä muodostuu varsin hankalaksi.
Fyysinen terveys on myöskin tavoiteltava ominaisuus. Vaikka koirasi olisi kuinka ihana luonteeltaan, jos kroppa ei kestä (syystä, tai toisesta). Sen elämä ei voi jatkua vanhuuteen saakka.
Ulkonäkö on tietenkin yksi kriteeri puhdasrotuisten koirien kohdalla. Tosin vaattimattomallakin ulkonäöllä varustettu koira voi olla omistajansa ilo ja ylpeys. Rotumääritelmä kertoo miltä koiran tulisi näyttää. Jalostuksen tavoiteohjelma (JTO) kertoo rodun taustasta, hyvistä ja huonoista puolista. Sieltä löytyy myös työkaluja olemassa olevien ongelmien ja jopa tulevaisuudenkin visioita.
Narttujen kohdalla puhutaan aivan samoista asioista kuin isäehdokkaidenkin. Tosin muutama eroavaisuuskin löytyy. Hyvä jalostusnarttu on helppo astuttaa. Kun oikea aika koittaa, se pariutuu uroksen kanssa vaivatta. Sen tulee synnyttää normaalisti ja hoitaa pentunsa hyvin! Toisinaan joudutaan turvautumaan synnytysapuun tai sektioon. Pennut voivat olla suuria, tai niitä on paljon, emä väsyy, eikä jaksa synnyttää itsenäisesti loppuun saakka. Yksi tai useampi pentu on huonossa asennossa, joka saattaa myös aiheuttaa tarvetta puuttua synnytyksen kulkuun. Pentue on erikoisen suuri, tai tulossa on vain yksi pentu, tms. Näissä tapauksissa joudutaan turvautumaan e.lääkärin apuun melko usein. Edellä mainitut ongelmatilanteet eivät vielä sinällään tarkoita, etteikö narttua voisi astuttaa uudelleen. Totaali- tai osittainen polttoheikkous on helposti perityvää ja nämä kaksi asiaa tulisikin osata erottaa muista ongelmatilanteista.
Tästä pääsemmekin ominaisuuksien periytyvyteen. Mistä voimme tietää, että juuri ne ominaisuudet periytyvät, joita vanhemmista haluamme? Vastaus: Emme mistään, kuvioon astuu ns. luonnon valinta.
PEVISA-tuloksetkin antavat vain suuntaa luuston ja silmien osalta.Osa näistä tutkimuksista kertoo juuri sillä hetkellä olevan tilanteen, siksi esim. silmät on tutkittava kahden vuoden välein.Jos tiedossa/huomiodaan vain vanhempien tulokset, lopputulos ei ole millään mittarilla ennakoitavissa. Cardeilla ei ole vielä jalostustietojärjestelmässä käytettävissä lonkkaindeksejä, tulossa ovat lähiaikoina?
Vanhempien oma ilmiasu kertoo jo jotakin. Vaikka emme tiedä periytyviä ominaisuuksia etukäteen, tuskin kannattaa yhdistää kahta samoilla "virheillä" varustettua koiraa. Kokeneemmat kasvattajat tuntevat useita omien ja muidenkin koirien takana olevia esivanhempia. Ovat seuranneet useaa sukupolvea ja näin muodostaneet "mututuntuman" perityviin asioihin kunkin yksilön tai "linjan" osalta. Tästä huolimatta yllätyksiä tupsahtaa tuon tuosta.
Osa kasvattajista on vakaasti sitä mieltä, että jalostuskoiralla tulisi olla ainakin yksi näyttelytulos, miksi? Näyttelyt ovat toki hieno harrastus, tulee kuitenkin muistaa, että saavutettu sijoitus on aina juuri sen hetken, kunnon ja iän perusteella annettu kyseisen tuomarin mielipide! Suomalaisilla tuomareilla on maailmanlaajuisestikin mitattuna, korkeatasoinen koulutus. Monissa muissa maissa näin ei ole. Suomalaisen tuomarinkin mielipiteeseen vaikuttaa rotumääritelmän (miten tulkitaan), lisäksi oma henkilökohtainen näkemys. Joten kokenut kasvattaja osaa kyllä erottaa hyvät yksilöt, vaikka ne eivät näyttelyssä olisikaan käyneet.
Jokaisella kasvattajalla tulisi olla vakaa oma näkemys "ihannekoirastaan". Tästä näkemyksestä tulisi pitää myös kiinni. Toki uutta voi oppia ja koirasilmäkin kohenee vuosien varrella. Samoin tavoiteltavat ominaisuudet voivat muuttua matkan varrella.
Kouluttautumalla ja seuraamalla aktiivisesti mm. terveyteen liittyviä uusia tutkimustuloksia kasvattaja ylläpitää "ammattitaitoaan". Yhteistyö muiden kasvattajien kanssa on myöskin hyvin kasvattavaa ja antoisaa.