Mitä koirien kasvattaminen tarkoittaa? Miksi pentuja teetetään? Tämä tuntuu olevan monelle pennunostajalle hämärän peitossa. Kun suunittelen yhdistelmää, teen sen siksi, että saisin uutta jalostusmateriaalia, täysin itsekkäistä lähtökohdista!
Pentuja syntyy yleensä enemmän kuin kasvattaja tarvitsee omaan käyttöönsä. Nämä pennut myydään tarkkaan harkittuihin koteihin. Useimmiten ne viettävät mukavia "koiranpäiviä" elämänsä loppuun saakka.
Tätä ennen tapahtuu monia asioita. Jalostukseen aiottu pentu valitaan, se saa kasvaa rauhassa kasvattajan tai sijoitusperheen luona,. Ruokitaan, rokotetaan, hoidetaan rakkaudella, terveystutkitaan noin kahden vuoden iässä. Tämän lisäksi se useimmiten käy näyttelyissä. Joskus käy kuitenkin niin, ettei juuri tämä yksilö kelpaakkaan jalostukseen. Se ei ehkä luonteensa puolesta läpäise jalostukoirillille asetettuaja vaatimuksia, tai sen terveystulokset eivät ole riittävät.
Tähän siis kului aikaa noin kaksi vuotta, enemmän tai vähemmän rahaa. Valtava määrä odotuksia, jotka eivät toteudukkaan.
Sitten kasvattaja aloittaa taas saman kuvion alusta. Toisinaan avautuu mahdollisuus ostaa jo aikuinen koira, jonka kanssa päästään tositoimiin nopemammin.
Rodulle omistautuneen vastuuntuntoisen kasvattajan koirat, eivät ole "tuotantovälineitä", vaan rakkaita "perheenjäseniä". Siksi ei ole samantekevää mihin nämä ylimääräiset pennut menevät. Kasvattaja käyttää paljon aikaa valitessaan pennuille mahdollisimman hyvät kodit.
Voi tuntua typerältä matkustaa joskus pitkienkin matkojen takaa, tutustumaan kasvattajaan ja hänen koiriinsa. Eritoten silloin, kun pentuja ei välttämättä edes ole vielä syntynyt. Kolikon toinen puoli on se, että myös kasvattaja käyttää lähes kaiken vapaa-aikansa ihmisten tapaamisiin, antaen tietoa rodusta jne. Ilman mitään ostopakkoa juuri meiltä!
Pentukyselyjä voi tulla useita kymmeniä, joskus yli satakin. Itse valitsen jo hyvissä ajoin sopivilta tuntuvat perheet, joille sitten ilmoitan kun pennut ovat syntyneet. Tässä vaiheessa osa on saattanut löytää oman pennun joltain toiselta kasvattajalta, tai elämäntilanne onkin muuttunut radikaalisti.
Jos kaikille pennuille ei olekkaan kotia, aloitetaan taas ihmisten tapaaminen, kunnes kodit löytyvät. Sitten alkaakin 5-6 viikon odotus, mikä pentu kullekkin menee. Tämä siksi, että valitsen omat pennut ensin ja sitten jokaiselle perheelle mahdollisimman sopivan pennun. Huomioiden perherakenteen, asuinympäristön, koirakokemuksen, käyttötarkoituksen jne..... Pennut luovutetaan 7-9 viikon ikäisinä.
Kasvattajalla ei ole realistista mahdollisuutta vastata kaikkiin kyselyihin. Oman leipätyön ohella, hänelläkin on perhe, yksityiselämä, omat koirat hoidettavana ja joskus olisi hyvä saada ihan vaan levätä.
Kun tulet katsomaan pentuja, muista että tulet toisen kotiin. Yleensä et ole ainoa, sinun lisäksesi saattaa sen päivän aikana tulla vielä useampi perhe. Itse varaan yleensa noin tunnin audienssin jokaiselle. Ymmärrän senkin, että pentuja olisi mukava tulla katsomaan monta kertaa ennen luovutusta. Kasvattajan on vaikea irroittaa niin paljoa aikaa, että se olisi mahdollista.