Kasvattajalla koirat elävät laumassa, tai useamassa pienemmässä kokoonpanossa. Koirat valikoituvat hyvin pitkälle kriteerillä, jalostuksen/ei jalostukseen perusteella. Meillä ei ole varsinaisia erillisiä "kenneltiloja", vaan kaikkien koirien tulisi tulla toimeen keskenään. Jonkun verran voin "eristää" ryhmiä ihan porttien avustuksella.
Tällä hetkellä laumani koostuu melko nuorista koirista. Uroksia on kaksi ja narttuja neljä. Vanhin uros 4-vuotias Simo elelee pääsääntöisesti vain narttujen kanssa. Ruotsin tuonti Åsa ei voi sietää Yoyoa, ne elelvät erikseen, mutta yhdessä lenkkeily sujuu melko vaivattomasti. Ilona reilu vuotias, on toistaiseksi tullut Safirin ja ruotsintuonti uros Börjen kanssa toimeen. Nyt toisen juoksun alkaessa Ilonalla on ollut pieniä vaikeuksia sietää 8kk ikäistä Safiria. Lauma kasvaa vielä lähiaikoina yhdellä nartulla, joka saapuu syyskuun alussa luovutusikäisenä. Mahdollisesti myös venäjältä tulleella urospennulla.
On aivan selvää ettei kahta, tai useampaakaan toisilleen agressiivista koiraa voi pakottaa elelmään sovussa. Tämä ei tarkoita, että niissä olisi yksilöinä mitään vikaa! Niiden "kemiat" eivät vaan kertakaikkiaan kohtaa. Ne eivät ole lähtökohtaisesti "laumakoiria". Useimmiten nämä yksilöt myös hiertävät muutakin laumaa. Jatkuva varuillaan olo aiheuttaa stressiä koko jengille. Miten ratkaista ongelma?
Kun kasvattaja etsii nuorelle/aikuiselle tai jo hieman iäkkäämmä'lle koiralle uutta kotia. Törmään melko usein kommentteihin "kun narttu/uros on hommansa hoitanut se saa lähteä". Tämä näkökulma on kovin suppea. Jos asiaa tarkastelee laajemmin, voi huomata, ettei asia suinkaan ole näin. Oikeastaan se on juuri päinvastoin!
Kasvattaja ostaa koiria ympäri maailman, erilaisista olosuhteista, juurikin kriteereinä jalostuskäyttö. Yksilö on saattanut tulla pienenä pentuna ja sujahtanut laumaan muittamutkitta. Ongelmat alkavat (jos niitä tulee) yleensä sukukypsyyden kynnyksellä. Ennen niin leppoisa narttu/uros alkaakin hakemaan paikkaansa laumassa. Tämä on täysin normaalia ja yleensä se ohitetaankin ongelmitta. Toisinaan kasvattaja joutuu nostamaan kädet ilmaan ja todeta, ettei tämä nyt toimi.
Täsä tilanteessa fiksu ihminen alkaa miettimään, kuka laumassa aiheuttaa ongelmia. Mikä yksilö hyötyisi omasta perheestä, mahdollisesti ainoana koirana eniten? Kun päätös on tehty, alkaa sopivan perheen etsiminen. Se vasta työlästä onkin, jos kyseessä on jalostukseen aiottu koira. Ei ole mitään mieltä myydä sellaista yksilöä, useimmiten se sijoitetaan varsin kohtuullisilla ehdoilla.
Kyseessä voi olla myös aikuinen uros/narttu, jonka ominaisuudet eivät täytä kasvattajan kriteereitä. Näissä tapauksissa koiralle etsitää loppuelämän "lemmikkikotia".
Kolmas ryhmä onkin se "kuumaperuna". Koirat jotka ovat jo "hommansa hoitaneet" jalostuksellisesti. Se ei tietenkään ole automaattisesti niin, että käytetään ja sitten etsitään uusi koti.
Laumassa eläminen ikääntyvälle koiralle voi olla ihan ok, jos lauma toimii. Usein leikkautan nartun, kun sitä ei enää käytetä jalostukseen. Se helpottaa elämää laumassa jossa on myös uroksia. Vahinkopentueita ei tule ja nartun riski sairasutua nisäkasvaimiin tai kohtutulehdukseen saadaan estettyä. Uroksien kohdalla kastroinnilla ehkäistään/hoidetaan eturauhasvaivoja, jotka ovatkin melko yleisiä sekalaumassa asuville ikääntyville pojille.
Nämä koirat ovat kattavsti terveystutkittuja, niiden terveyshistoria on tiedossa, ne ovat valmiiksi "koulittuja". Kasvattaja tuntee koiransa ja osaa etsiä sille juuri sellaista kotia, jossa se voi viettää "eläkepäiviään". Niiden hinta on yleensä hyvinkin nimellinen korvaus! Miksi siis "älämölö" nousee lähes aina kun etsitään uutta kotia em. koirille? Metelin nostaa yleensä ihmiset, joita asia ei mitenkään kosketa. mutta he näkevät "kristallipallostaan" kuinka julma ihminen kasvattaja on. Antaessaan mahdollisuuden arvostamalleen jalostuskoiralle, elää ainoana koirana, jakamattoman huomion keskipisteenä!
On myös otettava huomioon seuraavia asioita. Kasvattja ei voi "kerätä" itselleen määrättömästi koiria. Toisaalta narttuja ja uroksia tulisi käyttää mahdollisimman laajasti, populaatioon suhteutettuna. Ei siis ole järkevää astuttaa narttua toistuvasti, vaikka urosta vaihdettaisiinkin! Tai urosta jokaiselle nartulle! Vielä vähemmän uusia yhdistelmiä laajamittaisesti!
Laumassa ongelma vaikuttaa moneen koiraan, miksi siis väkisin yrittää pitää yksilöä, joka ei laumaan syystä , tai toisesta enää sopeudu? Jonka elämänlaatu paranee huomattavasti, kun se pääsee sille sopiviin olosuhteisiin. Jäljelle jäävä lauma voi jatkaa eloaan stressittömänä, sulassa sovussa.
Meillä jatketaan samalla tyylillä, kuin tähänkin asti. Jos ongelmia ilmenee, ne ratkaistaan mahdollisimman toimivalla tavalla. Aina koirien näkökulmasta katsottuna., kenenkään ulkopuolisen mielipiteitä kysymättä.